Lasten ja nuorten maksuton sirkus Itä-Helsingissä
Sirkus Magenta tarjoaa lapsille ja nuorille maksuttomia sirkuskerhoja, työpajoja ja tiiviskursseja Itäkeskuksessa, Meri-Rastilassa ja Vuosaaressa osana Lähiösirkus-hanketta.
Maksuttomat sirkuskerhot ovat hyvä väylä tutustua sirkusharrastukseen. Kerhoja on lapsille (7–11 v) ja nuorille (12–17v). Kerhot on erityisesti suunnattu niille, joilla ei olisi muuten taloudellista mahdollisuutta harrastaa. Matalan kynnyksen sirkuskerhot sopivat hyvin myös erityislapsille, sillä mukana on kaksi ohjaajaa ja ryhmäkoko on pienempi.
Kerhoissa harjoitellaan jongleerausta, yksilö- ja ryhmäakrobatiaa ja muita hauskoja sirkuslajeja. Lisäksi liikutaan monipuolisesti, leikitään ja venytellään. Osallistujien toiveista riippuen voimme harjoitella esiintymistä ja ilmaisutaitoa, mutta tunnit sopivat niillekin, joita esiintyminen jännittää.
Hienojen sirkustemppujen ohella opitaan myös ohjeiden kuuntelemista, kärsivällisyyttä ja ryhmässä toimimista. Aiempaa kokemusta tai ennakkotaitoja sirkuksesta ei tarvita. Sirkusohjaajat keksivät jokaisen taitotasolle sopivan tavan osallistua.
Lähiösirkukseen kuuluu myös työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan sirkusvälineitä ja lajeja matalalla kynnyksellä ammattilaisten ohjauksessa.
Tiiviskursseilla keskitytään johonkin tiettyyn sirkuslajiin kuten pari-akrobatiaan tai tulisirkukseen.
Hanketta tukevat tällä hetkellä Urlus-säätiö ja Helsingin kaupunki. Meri-Rastilan sirkus on Helsingin malli -hanke.
Sirkuskerhoihin osallistuminen vaatii ilmoittautumisen. Ilmoittaudu mukaan!
“Ohjaajat ovat hauskoja ja pyrkivät saamaan kaikki mukaan leikkeihin ja yrittämään. Olen oppinut useita asioita, kuten akrobatiaa ja jongleerausta. Ohjaajat painottavat sitä, ettei haittaa, vaikkei aina onnistu.”