Vilma Suuraho aloitti Sirkus Magentan harrastajana 18-vuotiaana ja löysi samalla uuden, yllättävän suunnan elämälleen. Harrastus laajeni ensin sirkustuntien ohjaamiseen ja myöhemmin opintoihin eri sirkuskouluissa. Monipuolista sirkusosaamista omaava Vilma valmistuu pian sirkustaiteen kandidaatiksi Tukholman taideyliopistosta päälajinaan ilma-akrobatia (keinutrapetsi).
Aloitin sirkusharrastuksen Sirkus Magentalla 18-vuotiaana. Olin harrastanut koko ikäni eri palloilulajeja, ja kun lopetin jalkapallon, siirryin tanssin pariin. Kaipasin kuitenkin akrobaattisuutta, ja minua kiehtoi käsilläseisonta ja ylösalaisin oleminen. Taitoliikuntakeskuksen kautta löysin Sirkus Magentan akrobatiatunnit.
Magentan harrastusryhmiin osallistumisen ohella treenasin magentalaisten omissa treeneissä ja kävin sirkusohjaamisen pedagogisia kursseja. Osaamisen kartuttua aloin ohjata sirkustunteja ensin vapaaehtoisena ja myöhemmin palkallisena. Ohjasin muun muassa perhesirkusta, lasten kesäleirejä, aikuisten ilma-akrobatiaa sekä työpajoja turvapaikanhakijoille ja kehitysvammaisille. Pääsin Magentan kautta myös esiintymään erilaisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja jopa televisio-ohjelmiin.
Sirkus Magentalla koin vahvasti löytäneeni oman juttuni – ja samalla uuden perheen. Yhteisöllisyys ja tunne siitä, että kuuluu joukkoon, oli valtavan voimakas. Ohjaajana toimiminen toi mukanaan pätevyyden ja merkityksellisyyden tunnetta. Oli hienoa huomata, että pystyin antamaan esimerkiksi lapsille ja perheille jotain arvokasta.
Yksi vahvimmista muistoistani Sirkus Magentasta liittyy hetkeen, jolloin ymmärsin löytäneeni jotain, josta tulisi intohimoni ja ilmaisukeinoni. Muistan erityisesti ilma-akrobatiaohjaaja Lauran tunnin, jolloin kokeilin ensimmäistä kertaa köyttä. Tuntui siltä, että löysin uuden kaverin.
Lääkiksen sijaan sirkusuralle
Teknisten taitojen karttuessa sisälläni kasvoi halu nähdä, kuinka pitkälle voisin kehittyä. Lukiossa ajattelin, että kävisin Lahden sirkuskoulun ja hakisin sen jälkeen lääkikseen. Lahdessa into kasvoi entisestään, ja jossain vaiheessa huomasin, että lääkis oli jäänyt ajatuksista kokonaan. Olen rakastanut esiintymistä pienestä asti, ja ajatus sirkusartistin työstä alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta.
Tällä hetkellä opiskelen Tukholmassa taideyliopistossa sirkuksen kandidaattitutkintoa, joka on loppusuoralla. Tukholmassa taiteilijaidentiteettini on vahvistunut, ja uskon, että jatkaisin taidealalla vaikka en enää voisi tehdä sirkusta. Edessä on jännittävä vaihe: en vielä tiedä, millaista työtä teen valmistumisen jälkeen tai missä tulen asumaan. Odotan tulevaa kuitenkin innolla!
Eri lajien taituri
Minulta kysytään usein, mikä lajini on. Sirkuksessa on vahva perinne erikoistua yhteen lajiin ja tulla siinä mahdollisimman hyväksi. Olen kuitenkin aina ollut utelias kokeilemaan monipuolisesti eri lajeja ja rakastan uuden oppimista. Haluan olla monipuolinen liikkuja, joka kykenee toimimaan erilaisissa konteksteissa, oli alla sitten trapetsi, ihminen tai vaikka ostoskärryt.
Päälajinani Lahden sirkuskoulussa ja myöhemmin Tukholmassa on ollut keinutrapetsi. Muita lajejani ovat muun muassa vertikaaliköysi, tanssiakrobatia ja pariakrobatia. Rakastan myös kehtoa, joka on yhdistelmä ilma-akrobatiaa ja pariakrobatiaa.
Opintojen välissä kerrytin arvokasta työkokemusta. Esiinnyin muutamassa nykysirkusproduktiossa, tein keikkoja tapahtumissa, esiinnyin festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Muutama pidempi sopimus ranskalaisissa telttasirkuksissa opettivat paljon sirkuksen perinteestä ja historiasta. Naispuolisen kauniin ja rohkean trapetsitaiteilijan rooli odotuksineen tuntui kuitenkin ahtaalta.
Nykysirkuksen maailmassa saan ilmaista itseäni vapaammin. Nähtäväksi jää, löytyykö keinutrapetsilla tarpeeksi töitä, koska se on kallis ja kiinnitysteknisesti haastava laji. En kuitenkaan ole huolissani, sillä osaan myös monia muita lajeja.
Kaikki on mahdollista
Sirkus on opettanut minulle ennen kaikkea uskallusta unelmoida. Se, mikä aluksi tuntuu mahdottomalta, ei välttämättä ole sitä. Pitkäjänteisellä työllä voi päästä paljon pidemmälle kuin aluksi uskoo.
Sirkus on tuonut elämääni yhteisöjä, joissa ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Erilaisuutta arvostetaan ja luovuus on normaalia. On ihanaa viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka näkevät taiteellista potentiaalia arkisissa esineissä ja tilanteissa, ja venyttävät sosiaalisen normiston rajoja jatkuvasti. Olemme aikuisia, jotka eivät suostu lopettamaan leikkimistä.
Sirkus on eräänlainen risteytyspiste monille eri taidemuodoille. Rakastan musiikkia, tanssia, teatteria, urheilua ja kuvataidetta, ja sirkustaiteeseen voi sisällyttää elementtejä kaikista edellämainituista. Sirkus voi olla vuorovaikutuksessa tieteen kanssa, se voi olla poliittista vaikuttamista tai sen avulla voi paeta arkitodellisuutta. Innostun tästä mahdollisuuksien äärettömyydestä.
Sirkuksessa kiehtoo myös esittävän taiteen hetkellisyys – kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Toisin kuin vaikkapa maalauksessa, jota voi hioa vuosia, esitys on aina elävä ja keskeneräinen. Koska mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, on pakko olla täysin läsnä hetkessä. Tämä kannustaa muussakin elämässä uteliaisuuteen ja leikkimielisyyteen sekä lisää luottamusta siihen, että aina asiat järjestyvät, tavalla tai toisella.
Henkilölle, joka pohtii sirkuksen kokeilemista sanoisin, että uuden aloittaminen voi tuntua pelottavalta, mutta pätevien ohjaajien kanssa jokaiselle löytyy sopivan kokoinen haaste. Sirkukseen voi tulla juuri sellaisena kuin on ja edetä omaan tahtiin.
Kuva: Aurelie Trottier
Lue myös muut sarjan haastattelut täällä.
Päivitetty 18.5.2026 15:33