Ohjaajat

Sirkus Magentan taustalla on joukko sirkusammattilaisia, sirkusharrastajia ja sosiaalisen sirkuksen ohjaajia.

Silja_1Silja Kyytinen on Magentan toiminnanjohtaja ja sirkusohjaaja. Hän harrasti lapsena telinevoimistelua ja innostui aikuisena sirkusakrobatiasta. Silja on opiskellut maantiedon opettajaksi ja sosiaalisen sirkuksen ohjaajaksi, lisäksi hän työskentelee perhekotiohjaajana. Sirkuksessa Siljaa kiinnostavat erityisesti lattia-akrobatia, pari- ja ryhmäakrobatia sekä klovneria.

 

 

Antti Leinonen, kirstunvartija ja sirkusohjaaja. Antista piti tulla isona jotain ihan muuta. Sitten hän päätyi capoeira-harrastuksen kautta sirkusakrobatian pariin, ja on nyt opettanut sitä vuodesta 2011.

Antin päälajeja ovat pariakrobatia ja käsilläseisonta. Lisäksi hän opettaa melkein kaikkea mitä sirkukseen kuuluu, paitsi leijonan kesyttämistä.

Leinonen on lempeänankara opettaja, jonka valvovan silmän alla yksikään kyykkyhyppy ei jää vajaaksi. Antin tunneilla treenataan vakavuudella, mutta ei vakavina – liikkumisen on tarkoitus olla hauskaa!

 

Topi_mugshotTopi Hurtig on koordinaattori ja tiiminjohtaja pakolaisleirillä Jordaniassa. Hän keskittyy harjoittelussaan lattia- ja pariakrobatiaan, mutta nauttii kaikkien sirkustaitojen opettelusta. Tällä hetkellä hän ohjaa lasten sirkuskerhoja, perhesirkusta ja erityisryhmien sirkusta.

 

 

 

Hanne Kauppinen aloitti sirkusharrastuksen parikymppisenä ja ihastui kertaheitolla. Hän harjoittelee pääasiassa lattia-akrobatiaa, mutta pitää tasapuolisesti kaikista sirkuslajeista. Hanne on syventänyt sirkusosaamistaan erilaisissa täydennyskoulutuksissa ja ohjaa tällä hetkellä vauva- ja perhesirkusta sekä erityisryhmiä.

 

 

kamil_1Kamil Derlega tutustui tulitaiteeseen teini-ikäisenä, ja nykyisin hän työskentelee sekä sirkusohjaajana että -taiteilijana. Puolasta Suomeen muuttanut Kamil jongleeraa tulella ja ilman, ajaa yksipyöräisellä, tasapainoilee käsillään selä treenaa capoeiraa.

 

 

MariaMaria Krestjanoff on näyttelevä sirkustaiteilija. Hänellä on joukkuevoimistelu- ja showtanssitausta. Hän opiskeli sirkusta koulutuskeskus Salpauksessa lajinaan ilma-akrobatia. Opiskelun jälkeen hän on suuntautunut myös klovneriaan.

 

 

 

DSC00169_edMaiju Kuivalainen on koulutukseltaan tanssija ja tanssinopettaja (Tanssitaiteen maisteri). Päälajinaan Maiju treenaa pariakrobatiaa, tanssilajeista lähellä Maijun sydäntä ovat nykytanssi, argentiinalainen tango ja kontakti-improvisaatio. Maiju on opettanut ryhmiä lapsista vanhuksiin ja työskennellyt erilaisten erityisryhmien parissa.

 

 

Kati_K

Kati Köykkä on koulutukseltaan luontoyrittäjä, joka pyörittää vannetanssiyritystään ympäri maailmaa. Kati on työskennellyt pitkään sirkusohjaajana  nuorisosirkuskouluissa ja erilaisissa projekteissa. Hän on myös esiintyvä taiteilija, jonka päälaji on vannetanssi. Kati on kiinnostunut sirkuksen kaikista mahdollisuuksista ja on innokas  jakamaan tietotaitoaan kaikenlaisille kohderyhmille.

 

 

IMG_0607Marjukka Mykkänen opiskelee päivisin Snellman-korkeakoulussa näyttelijäntyötä. Iltaisin Marjukka harjoittelee ja tekee töitä sirkuksen parissa. Marjukan päälaji on pariakrobatia, jossa hän on kunnostautunut erityisesti lentäjänä. Marjukka pitää erityisesti esiintymisesta ja hän onkin yksi Magentan aktiivisimpia esiintyjiä. Magentassa hän opettaa Malmin perhesirkusta.

 

 

 

 

DSC_0308Anki Sievänen on valmistunut Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjalta vuonna 2010 lajinaan kontaktijongleeraus ja akrobatia. Hän on toiminut opettajana ja ohjaajana yli puolet elämästään aloitettuaan ensin teini-ikäisenä telinevoimisteluapuvalmentajana. Magentalla Anki ohjaa perhesirkusta yhdistäen lastenohjaajakoulutuksensa ja liikkumisen ilon.

 

 

 

WP_000246Leo Kaipiainen on yhteisöpedagogi, järjestöaktiivi ja jonglööri, joka löysi sirkuksen pariin vasta aikuisiällä. Hän ohjaa erityisryhmiä ja kaikkia, jotka haluavat etsiä sisäistä temppuilijaansa.

 

 

 

Mika Ojala on valmistunut sirkusartistiksi vuonna 2010. Tällä hetkellä
 Mika opiskelee osteopaatiksi ja opettaa Magentan aikuisten
akrobatiaryhmää. Mikan päälajeja ovat pariakrobatia sekä löysä nuora. 
Viime aikoina Mika on innostunut yhdistelemään lattia-akrobatiaan 
elementtejä eri lajeista, kuten capoeirasta, joogasta ja
 breakdancesta.